28. syyskuuta 2017

Mökin seinien pintakäsittely

Elo-syyskuun vaihteessa urakkanamme oli mökin seinien pintakäsittely. Tämä taisi olla viimeisiä mahdollisia hetkiä tehdä pintakäsittely, sillä öljyvaha ja muutkin maalituotteet vaativat vähintään +10 asteen lämpötilan. Onneksi kaikkina pintakäsittelyviikonloppuina myös mökin sisälämpötila pysyi yli tuon lukeman.

Työt aloitettiin ottamalla ylimääräiset tilkkeet pois hirsien välistä. Tilkkeinä oli käytetty villan lisäksi mm. telttakangasta, sanomalehteä, kuplamuovia, uretaania, sukkahousuja, sukkahousuja ja sukkahousuja. Sukkahousuja kiskoimme pois hirsien välistä noin kaksi muovikassillista. Uretaani poistettiin pienellä sahalla sahaamalla ja pihdeillä repimällä.

Hirsien välistä kaivettuja sukkahousuja.

Lisää sukkahousuja.


Aiemmin tilkittyihin koloihin laitettiin tilalle oikeaa villaeristettä, jota löytyi Jarin isän varastoista valmiina.

Tilkitsemisessä käytettyä eristenauhaa.
Hirret olivat myös aika hurjassa kunnossa, joten ne päätettiin pestä ennen pintakäsittelyä. Pesu tuli ilmeisen tarpeeseen, sillä jo ensimmäisen kerran juuriharjaa huuhdellessa muuttui pesuvesi aivan mustaksi. Mitään pesuaineita vanhoille hirsille ei uskallettu käyttää, hirret saivat pelkän vesipesun juuriharjalla. Seinistä irtosi myös aika paljon tikkuja ja muuta roskaa, ja joissakin kohdissa hirsistä pölisi hieman hienoa puupölyä. Mikään hirsi ei kuitenkaan osoittautunut täysin lahoksi tai käyttökelvottomaksi.

Ero pestyn ja pesemättömän seinän välillä (vasemmanpuoleista ei ole pesty, oikeanpuoleinen on pesty).
Seinien pintakäsittelyyn käytettiin jo hyväksi havaittua Colorian öljyvahaa, jota oltiin tilattu Heinolan väri ja tapetti -liikkeeseen 9 litran ämpärillinen. Ensimmäisellä kierroksella hirret imivät ainetta melko paljon ja työ oli melko hidasta.

Yhteen kertaan käsitelty seinä ja vasemmalla hieman pintakäsittelemätöntä seinäpintaa.

Ikkunaseinä yhteen kertaan käsiteltynä.
Yhden käsittelykierroksen jälkeen hirret olivat huomattavasti vaaleammat kuin alunperin, mutta hirsien sävyerot olivat melko suuria. Tämä johtui siitä, että hirret olivat alunperinkin keskenään erivärisiä ja tummuusasteet vaihtelivat huomattavasti. Toinen käsittelykierros sujui nopeammin kuin ensimmäinen kierros ja öljyvahaakin kului huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella. 9 litran ämpäri öljyvahaa riitti hyvin kahteen käsittelykierrokseen noin 20 neliön mökissämme, mutta kovin paljon ylimääräistä vahaa ei kyllä jäänyt.

Vasemmalla yhteen kertaan käsitelty, oikealla kahteen kertaan käsitelty seinä.
Kaiken kaikkiaan urakka saatiin onnistuneesti vietyä maaliin ja mökin yleisilme muuttui huomattavasti. Mökissä säilyi hyvin vanha tunnelma, mutta nyt hirret ovat miellyttävämmän oloiset ja eivät kerää itseensä niin paljoa likaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti