10. toukokuuta 2017

Mökin paperityöt

Mökin lahjakirja käytiin allekirjoittamassa asianajajan luona Jarin vanhempien kanssa. Asianajaja toimi kaupanvahvistajana, vaikka varsinaisesti kauppaa ei tehtykään. Liitteenä lahjakirjassa oli kartta, johon oli merkitty mikä maaosuus lahjoitetaan, koska palstaa ei vielä ollut lohkottu omaksi kiinteistökseen.

Allekirjoituksen jälkeen paperitöiden vastuu siirtyi meille ja tehtävänä oli lahjaveroilmoitus sekä lainhuudatus. Lahjaveroilmoitus täytyy tehdä 3 kuukauden ja lainhuudatus 6 kuukauden sisällä lahjan saamisesta. Lahjaveroilmoitus tehtiin netissä heti lahjakirjan allekirjoittamisen jälkeisellä viikolla ja verotuspäätös laskuineen saatiin jo noin viikko ilmoituksen teon jälkeen. Lahjaverolla oli useampi kuukausi maksuaikaa.

Lainhuudatuspaperinkin sai täytettyä netissä maanmittauslaitoksen sivuilla, mutta paperi piti tulostaa, allekirjoittaa ja skannata ennen kuin sen pystyi lähettämään sähköpostilla maanmittauslaitokselle. Ei mikään iso vaiva kyllä sekään. Asianajaja oli kaupanvahvistajan ominaisuudessa lähettänyt lahjakirjan ja karttaliitteen suoraan maanmittauslaitokselle, joten niitä ei tarvinnut lähettää. Päätös lainhuudatuksesta saatiin myös todella nopeasti; ilmoitus siitä tuli ensin sähköisesti ja virallinen paperi pari päivää myöhemmin postissa laskun kera. Hintaa lainhuudatukselle tuli noin 120 euroa.

Lainhuudatuksen jälkeen alkoi saman tien lohkomisprosessi. Tällä hetkellä meillä on tiedossa lohkomisesta vastaavan henkilön nimi + yhteystiedot ja odottelemme tietoa lohkomispalaverin ajankohdasta. Lohkomisen hinta on melko suolainen (yli 1000 euroa), mutta yksi mukavakin puoli siinä on: saamme nimittäin itse valita mökkipaikallemme nimen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti